Seuraava teknologinen uutuus koulumaailmassa

Koulutus, Mobiilioppiminen, Yleinen

Kesällä vähän ennen lomia Tekniikan maailman toimittaja soitteli ja kysyi, mikä minun mielestäni mahtaa olla seuraava teknologinen uutuusjuttu koulumaailmassa. Robotteja taitaa olla jo ja virtuaalilaseja, sekä 360-kameroita, eikö vain? Kysymyksestä kirposi pitkä keskustelu, minkä päätteeksi toimittaja kiitteli ymmärtävänsä nyt paremmin koulutuskentän kokonaistilannetta. Uutta hypejuttua hän ei kuitenkaan tainnut saada minusta irti artikkeliinsa.

Perusopetuksessa pohditaan teknis-pedagogisia työnkulkuja

Perusopetuksessa toivotaan nyt ymmärrystä järkeville työnkuluille alati muuttuvissa pilvipalveluissa, kuten Microsoftin Office365 ja Googlen G Suite for Education. Kun on ymmärretty driven salat, alkaa pohdinta siitä, kenen pitäisi jakaa kansioita kellekin tai miten Classroom- tai Teams-palvelut voisivat helpottaa työtä. Entä mitkä osat palvelusta toimivat kätevimmin mobiililaitteella? Hyvää on se, että monissa kunnissa pohditaan ihan tosissaan infran kokonaisuutta, eikä vain osaa siitä. Ja että pedagogiikka, eli opetuksen ja oppimisen näkökulma on yhä useammin keskustelussa mukana alusta asti. Uudessa opetussuunnitelmassa laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet edistävät työtapoja, joissa tieto- ja viestintäteknologiaa on helpompaa hyödyntää luontevasti osana kokonaisuutta.

Ammatilliset opettajat uudistavat verkko-opetustaan

Ammatillisella puolella taas kysellään visuaalisen tuottamisen ja mobiililaitteilla jouhevasti opiskeltavan materiaalin tuottamisen tapoja, sekä verkko-opetuksen ja -ohjauksen parhaita sovelluksia ja käytäntöjä. Ammatillisella toisella asteella läheinen yhteys työelämään on edistänyt 360-kuvauksen, robotiikan, 3D-tulostuksen ja virtuaalitodellisuuden opetuskäytön kokeiluja.

Uskallatko sinä kysyä kysymyksiä? 

Uutta onkin ehkä se, että yhä isompi porukka opettajia osaa itsenäisesti miettiä opetuksen ja opetusteknologian kokonaiskuvaa ja esittää siihen liittyviä kysymyksiä. Jos oppimispelin käyttö tai näytöltä luettu ja kopioitu sisältö ovat se ensimmäinen askel, niin uutuus on siinä, miten tehtävänannoilla ja teknologialla pystytään edistämään monimutkaisempaa ajattelua; kysymysten esittämistä, tiedon koostamista ja oman oppimisprosessin näkyväksi tekemistä. Horizon projektin Nordic Schools 2017 koosteessa ”teaching complex thingking” oli määritelty ”wicked”-kategoriaan haasteista puhuttaessa. Uskalla kysyä, voisi olla ensimmäinen vaatimus tämän (muka) häijyn haasteen selättämiseksi. Kun opettaja uskaltaa, myös hänen oppilaansa uskaltavat.

CE2A7788-ilona-tero-ahonen

 

Pauliina Venho
asiantuntija, kouluttaja
040 1264834
pauliina [at] ilonait.fi

Ilonan koulutuksissa saa kysyä ja ihmetellä! ;)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *