Oppilaitosten ja kuntien IT-hankintojen valtakunnalliset puitesopimukset ovat muuttuneet. Hanselin uudessa tietokonelaitteiden hankintamallissa (DPS) voi toimittajia olla useampia ja asiakas voi siten tehdä minikilpailutuksen helposti useamman toimittajan kesken, mukana nyt myös Ilona ja Advania!
Ilona IT Oy ja Advania Oy ovat nimittäin yhteistyössä hakeutuneet IT-sopimuskumppaniksi.
Yhdessä voimme tarjota oppilaitoksille ja kunnille poikkeuksellisen hyvän, uudenlaisen palvelupaketin, jossa uusi Emill-alusta on isossa roolissa.
Ilona IT on oppimisen teknologian syväosaaja toimittuaan vuosien kokemuksella IT-ratkaisujen toimittajana valtakunnallisesti kaikille kouluasteille vuodesta 2010.
Advania puolestaan on yksi pohjoismaisen IT-markkinan johtavia toimijoita. Advanian suomalaiset ja pohjoismaiset asiakkaat toimivat yhteiskunnan kaikilla alueilla, julkissektorista teollisuuteen ja palvelualoille. Yhtiöllä on lähes 3500 työntekijää Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Islannissa ja Brittein saarilla. Suomessa Advania on vahvassa kasvuvauhdissa: yhtiön liikevaihto on yli 20 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on jo lähes sata työntekijää.
Oppilaitosten ja kuntien IT-hankinnat muuttuivat
Hanselin kuntien ja oppilaitosten IT-hankinnat on arvoltaan n. 600 miljoonaa euroa. Ilona IT on mukana Advanian sopimuksessa voimavarayksikkönä ja sopimustoimittajan alihankkijana, näin voimme tarjota palveluja yhdessä.
Hanselin kilpailutusmalli on nykyisin helppo ja joustava. Siinä toteutuu ”Kilpailuta sitä, mitä tarvitset” -periaate. Esimerkiksi kilpailutus toisen asteen lukiolaiskoneiden hankintaan täydellä tukipalvelulla on nykypäivää. Asiakas voi niin ikään kilpailuttaa kertatoimituksen chromebookeista peruskoulun luokille 7–9. Uutta on vielä sekin, että asiakas voi sisällyttää heille tärkeitä valintakriteerejä hankintaansa. Laitteet palveluineen kuukausiveloituksella on myös vaihtoehtoinen hankintamalli perinteisen ostamisen tai leasingin sijaan.
Ilona mukana Advanian Koulukumppani-ohjelmassa
Ilona IT:n palvelut ovat mukana Advanian Koulukumppani-ohjelmassa. Ilonan kehittämän Emill-palvelun avulla opettajat ja opiskelijat saavat uudenlaista tukea sekä insipiraatiota opetusteknologian ja IT-järjestelmien käytössä.
Esimerkkinä Emill-palvelun käytöstä Chrombook-laitteiden hankintojen tukena:
Asiakkaan tulee ottaa käyttöön jokin Googlen neljästä eri Edu-palvelusta, näistä suosituin on maksuton Google Workspaces for Education.
Tehdään integrointi Wilmaan tai Azureen, että opiskelijat saavat tunnuksensa.
Hankitaan laitteille Chromebook Education Upgrade -hallintalisenssit .
Koulutetaan tietohallinto huolehtimaan teknisestä ylläpidosta.
Toteutetaan opettajien ja opiskelijoiden Google-koulutukset Emill-alustalla:
Chromebookien käyttöönottoon tarjolla laaja tukimateriaalit.
Googlen ohjelmistojen käyttöön tehdyt tukimateriaalit ja minikurssit.
Inspiroivat materiaalit, kuten miten tehdä musiikkia ja taidetta Googlessa.
Emill-palvelu kulkee aina käyttäjiensä "taskussa" mukana.
Mahdollistetaan Google-käytön pedagoginen vertaistuki Emill-alustalla.
Liity käyttäjäksi: http://emill.fi/google
Emill on mukana Advanian laitetoimituksissa.
Mukana ovat myös Ilonan opettajien täydennyskoulutuspalvelut sekä oppimisen teknologian erityistuotteet (Maker, STEAM) ja ohjelmistolisenssit.
Yhteistyössä Advanian kanssa Ilona saa viimein roolin, jotta voimme olla mukana kehittämässä IT-hankintoja kaikkien kanssa.
Kun suunnittelette hankintoja – ota yhteyttä
Uusi Hanselin IT-hankintasopimus on uudenlainen ja siksi kannattaa sopia tapaaminen, jossa konkreettisilla esimerkeillä kuvaamme uuden puitesopimuksen hyödyt asiakkaalle.
Keskustelu hankinnoista on varmasti hyvin käytettyä aikaa!
Lisätietoja:
Risto Korhonen, myyntijohtaja, Ilona IT Oy, 040-505 7655, risto@ilonait.fi
Christian Alopaeus, toimitusjohtaja, Ilona IT Oy, 0400-412 158, christian@ilonait.fi
Erkki Kondelin, julkisen sektorin johtaja, Advania Oy, erkki.kondelin@advania.com, 044-547 4422
RISTO KORHONEN
Myyntijohtaja
040 505 7655, risto@ilonait.fi
Ilona IT on oppimisen teknologian ratkaisujen asiantuntija. Haluamme, että sinulla on parhaat työvälineet käytössäsi, niin laitteet kuin ohjelmistotkin sekä tukea ja inspiraatiota arjessasi.
Ilonalla on mm. puitesopimus Korkeakoulujen ohjelmistohankintojen osalta, nk Softatukku-sopimus.
Comments