Korkeakoulujen 6M€ lisenssihankinnat Ilonalle

Yleinen

Ilona on voittanut Helsingin yliopiston järjestämän kilpailutuksen, jossa luodaan uudenlainen toimintamalli ohjelmistolisenssien hankkimiseksi 12 yliopistolle ja ammattikorkeakoululle. Ilonan voittaman kilpailutuksen arvo on 6 miljoonaa euroa.

Lisenssitukkuri -palvelu helpottaa oppilaitoksien hankintoja

Kilpailutuksessa haettiin kustannustehokasta mallia erilaisten ohjelmistojen hankintaan. Ilonalla on jo vuosien kokemus lisenssitukkurina toimimisesta yhteistyössä Aalto-yliopiston kanssa.

Ilonan rooli on nyt luoda isolle organisaatiolle selkeä keskitetty hankintamalli, hankintojen vuosikello sekä lisenssitietojen arkistointimenettely, kertoo yhteiskilpailutusta koordinoiva Timo-Jussi Hämäläinen Helsingin yliopistosta. Käytännössä tämä tulee näkymään opettajille ja tutkijoille ajantasaisina erityisohjelmina ja korkeakoululle selkeänä säästönä, kun Ilona edustaa asiakasta "ulkoistettuna palveluna" kaikissa lisenssien hankinnan ja hallinnan eri vaiheissa.

Mukana sopimuksessa ovat ammattikorkeakouluista Arcada, Diakonia, Haaga-Helia, Metropolia ja Tampere ja yliopistoista  Aalto, Helsinki, Lappi, Taide, Turku, Tampere sekä Tampereen teknillinen yliopisto.

Vankka kokemus ohjelmistoasioissa

Ilonalle on karttunut vankka kokemus oppilaitosten erilaisista ohjelmistotarpeista opetuksen järjestämisessä, toteaa toimitusjohtaja Christian Alopaeus.  Tämä kokemus on myös luonut vahvan perustan ratkaista ohjelmistovalintoihin liittyviä kysymyksiä jo lisenssien hankitavaiheessa, jossa kriittisimpiä kysymyksiä ovat erilaiset ohjelmistojen lisenssointitavat. Ne poikkeavat eri ohjelmistovalmistajien kesken. Hankintamalliprosessissa tulee tuntea myös korkeakoulujen keskenään erilaiset toimintamallit ja käytänteet, ja siksi Ilonan asiantuntijat pystyvät luomaan kullekin korkeakouluasiakkaalle parhaan mahdollisen lisenssikäytännön.

Kansainvälinen yhteistyö mahdollistaa oikeat hankinnat

Kansainväliset toimijat tuntevat yhä heikosti suomalaisen oppilaitoskentän rahoituspohjan ja hankintasäädökset. Ilonan yhteistyö ohjelmistovalmistajien kanssa on auttanut luomaan malleja, joiden avulla myös ulkomaalaisia ohjelmistoja on saatu käyttöön suomalaisissa oppilaitoksissa järkevällä hinnoittelulla.

Lisenssitukkuri-malli sopii kaikille oppilaitoksille ja kunnille

Ilonan vahva ohjelmistojen lisenssiosaaminen on eduksi kaikille kouluasteille, oppilaitoksille ja kunnille. Usein asiakaskohtaisten ohjelmalisenssien hankintamäärät ovat pieniä, eikä niitä ei tarvitse erikseen kilpailuttaa ja siksi lisenssitukkuri-malli voi auttaa myös teidän oppilaitosta tekemään fiksuja ohjelmistohankintoja!

"Meillä on halu palvella niin, että saatte oikeat ohjelmistot käyttöönne, oikealla lisenssitavalla ja parhaalla hinnalla", kiteyttää Harri Niemi Ilonan oppilaitosmyynnistä.

Christian Alopaeus

toimitusjohtaja

christian [at] ilonait.fi

0400 412 158

Harri Niemi

lisenssiasiantuntija

harri [at] ilonait.fi

040 173 6170

Risto Korhonen

myyntijohtaja

risto [at] ilonait.fi

040 505 7655

 

Avainsanat: , ,

Nämä saattavat kiinnostaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *